Yleistä

Polvijärven Vauhti,

on monessa mukana oleva, vuonna 1946 perustettu seura täällä Pohjois-Karjalassa. Seurassamme on jäseniä noin 470. Järjestämme aktiivisesti erilaista toimintaa kaiken ikäisille ja kuntoisille niin kuntoliikunnan, retkien, kerhojen, leiritysten kuin kilpailuidenkin merkeissä.

Erityisenä painopisteenä toiminnassamme on liikkumisen mahdollistaminen, sekä liikunnan ilon löytäminen laaja-alaisesti kaikille urheilusta kiinnostuneille. Kunnioitamme perinteitä, mutta olemme ennakkoluulottomasti kokeilemassa myös uusia tuulia, jotka kannustavat ihmisiä liikkumisen pariin ikään, taitoihin tai kuntoon katsomatta.

Suvaitsevainen toiminta erilaiset ajatukset ja näkemykset hyväksyen seurassa tähdätään fyysisen ja henkisen kunnon ylläpitämiseen. Yhteistyön merkitys seurassa on tärkeää, myös yli seura rajojen. Seura on hyväksynyt urheilun eettiset pelisäännöt.

Seurassamme on johtokunta ja viisi jaostoa, jotka toimivat itsenäisesti järjestäen omaa toimintaa.

Jaostot ovat:
– yleisurheilu
– hiihto
– voimailu
– sulkapallo ja tennis
– retkeily


Näiltä nettisivuilta löydät seuran johtokunnan ja jaostojen johtokuntien yhteystiedot sekä Polvijärvellä järjestämiemme tapahtumien luetteloa. Ota yhteys niin kerromme lisää.

Toimistomme sijaitsee Polvijärven kirkonkylällä osoitteessa Vasarakankaantie 4.

Puhelinnumero:0503517699
Sähköpostiosoite:polva@elisanet.fi